maanantai 28. helmikuuta 2011

Jos sinusta tuntuu, että et pysty....Katso tämä.

Linkki videoon.

Hyvä viikko takana!

Tällä päivämäärällä merkataan aikakirjoihin, että viikko nro. 8 oli hyvä viikko. Torstaina kävin ensimmäistä kertaa noin kolmeen kuukauteen yliopistolla yksin syömässä ilman keppejä. Lauantaina käytiin päiväseltään Tampereella Talvipäivämeininkiä ihmettelemässä. Lauantain aikana kävelin suurin piirtein 8 x 100-150m matkoja, välissä 10-45 minuutin taukoja. Tällä hetkellä jalat tuntuvat rasittuneilta ja väsyneiltä, mutta kovin kuumotus on poissa. Hieman lämpimät ne ovat, mutta tuntuvat kuitenkin paremmilta kuin pari viikkoa sitten.

Tulkintani mukaan synovitis eli nivelkalvon tulehdus (todettiin tammikuun tähystyksessä) on laantumassa. Kokonaan se ei varmaankaan ole hävinnyt, mutta ainakin helpottanut. Yleisesti ottaen jalat ovat jo hivenen paremman tuntoiset kuin aikaisempina kuukausina. Pitää olla iloinen pienistä etapeista!

Minulle tämä on merkki siitä, että oikealla tiellä ollaan. Kuukauden parin sisään aletaan elää niitä aikoja, että alan käyttää askelmittaria, jotta saan tarkempaa dataa päiväkohtaisesta rasituksesta. Aikaisemmin olen pystynyt pelkän pään avulla kontrolloimaan päivittäistä rasitusta, koska määrät ja toleranssit ovat olleet niin pieniä.

Olen pitänyt Richard Bedardin mallin mukaisesti päiväkirjaa polvien tuntemuksista, jotta pysyn paremmin kärryillä missä kohtaa kuntoutussuunnitelmaa ollaan menossa. Hänen mukaansa on äärimmäisen tärkeää olla jatkuvasti kärryillä missä mennään, jotta ei vahingossakaan tee liikaa. Ylirasituksesta johtuvat takapakit ovat henkisesti raskaita kestää ja ne saattavat lisätä oleellisesti kuntoutumiseen varattua aikaa. Kirjaan tähän perään muutamia merkintöjä, jotta muut samanlaisten ongelmien kanssa painivat saisivat vähän ajatteluunsa apua.

8.11.2010 Vasen polvi ollut reilun viikon jo huono, kipua epämääräisesti patellan ympärillä. Kävely yliopistolle, 3 x 5min taukoa välissä. Pyöräily pois. klo 20.00 iso kipu vasurissa, polttelee, missä vika, miksi??

12.12.2010 Kävin eilen kaupassa kävellen, kävellen myös Jaloon ja takaisin. Vasemmassa erittäin paljon ongelmia, missä vika, miksi en ymmärrä?? Olenko ylirasittanut, vaikka liikkuminen on ollut minimissä?? Miten voi olla näin pieni toleranssi, p****le. Ahdistaa.

17.12.2010 Vasen huono jo aamusta. Mitä sille on tapahtunut? Ylirasitus varmasti joo, mutta paljonko se kestää? Oikea ok vasuriin nähden. Ensimmäiset ajatukset vasurin tähystämisestä jälleen. Ahdistaa ja turhauttaa kun ei ymmärrä ja kun jatkuvat kivut.

19.12.2010 En poistunut kotoa kertakaan tänään. Poltteleva kipu ei tullut tänään, hyvä asia?? Sietokyky järkyttävän pieni. Seisominen vain pari sekuntia kipeyttää. Muuten yllättävän ok päivä.

29.12.2010 Tein reiden jännityksiä istuen, tyyny polven alla. Ehkä 40 toistoa / jalka. Tein pari liikettä jumppapallon avulla ja sisäreiden jännityksiä vihreällä laitteella 20 toistoa. Illalla polvet hyvin kipeät, ylirasittuneet. Jopa oikean lumpion yläosa oireilee, ei hyvä! Rasitus pienemmäksi?? Tai yhtäjaksoinen rasitus pienemmäksi ja lepoa väliin?? Tein nukkumaanmennessä vasurilla ~5 kertaa reiden jännitys -liikeen. Oireet tulivat minuutin päästä. Siinäkö menee toleranssi?!? Voi luoja.

6.1.2011 Tähystyspäivä Virossa. Todella väsynyt.

22.1.2011 Kotijumppaa, polvet kipeät, yllättäen oikea varsinkin. Kelkalla pihalla lykkimässä. Toivotonta. Miten löytää oikea määrä liikettä??? On tää ***** niin vaikeaa!! Oikea varmaan rasittunut, koska joutuu kantaan paljon enemmän kehon painosta.

14.2.2011 Totaalilepoa ollut jo monta viikkoa, en ole poistunut oikeastaan minnekään kotoa. Jalat ehkä aavistuksen paremmat. Kyllä se tästä. Kovia valintoja, mutta voiko nyt muuta??? Oikealla tiellä jo???

28.2.2011 Tämän blogitekstin kirjoituspäivä.

Toivottavasti näistä on jotain apua muille taudin kanssa painiville. Jakakaa ajatuksia ja kokemuksia jos haluatte!

PS. oli loistavia juonenkäänteitä eilisillan SubTV:n leffassa.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kipulääkkeistä

Ja kävi jälleen klassiset. Olin tänään jälleen yliopistolla syömässä ja myös ihmettelemässä juhlimaan lähteviä opettajaopiskelijoita. Nyt viikonloppuna pidetään Tampereella opettajaksi opiskelevien Talvipäivät, jonne Jyväskylästäkin lähti 5 bussilastillista juhlakansaa. Ruokailun ja ihmettelyn tuoksinnassa kävelin ja seisoskelin enemmän kuin jalkani sietävät. Seurauksena varsinkin vasen polvi helottaa kuin olohuoneen varaava takka lapsuusvuosina. On otettava loppuviikko rauhassa.

Muistan ihmetelleeni jo vuosien 2008 ja 2009 aikoihin, miksi minulle tuputetaan kipulääkekuureja käytännössä jokaisella lääkärin vastaanotolla. Olen syönyt laskujeni mukaan 7 pidempää kipulääkekuuria 2,5 vuoden aikana. Yhdenkään kuurin en voi sanoa auttaneen merkittävästi. Tähystysten jälkeiset myrkyt ovat olleet kovimpia lääkkeitä, joten ne ovat peittäneet kipuja eniten. Ainakin yhden kuurin muistan jättäneeni kesken, koska mahani ei pitänyt siitä.

Omassa tilanteessani mitkään "perusBuranat" eivät tilaani kohenna, täytyisi siis syödä raskaamman sarjan tavaraa, jotta odotettuja vaikutuksia haluaisi. Mutta mitä enemmän olen perehtynyt tämän taudin hoitamiseen, sitä irvokkaammalta kovat kipulääkkeet tuntuvat. Lisäksi kauhistelen sitä lääkkeiden määrää, mitä eri foorumeilla kirjoittavat ihmiset syövät. He voivat syödä useita eri kipulääkkeitä päivässä ja päälle vielä lääkettä, jotta maha kestäisi.

Jokainen potilas tekee tämän taudin osalta itse sen valinnan syökö lääkkeitään, mutta itse olen kovasti niitä vastaan. Lääkkeillä peitetään nivelten luonnolliset signaalit siitä, mitä nivel kestää ja mitä ei. Lääkkeet peittävät kivut, jotta ihminen voi jatkaa aikaisempaa aktiivista elämäntapaansa, vaikka nivel huutaa hidastamaan tahtia. Nivel tarvitsee paljon aikaa, lepoa ja kevyttä liikettä, jotta se saa parhaan mahdollisen ympäristön parantuakseen.

Omissa nivelissäni on ollut, tai on edelleen, tulehdus, millä jatkuvaa kipulääkitystä on perusteltu. "Idioottihan se on, joka ei tulehdusta kipulääkkeillä hoida. Kannattaa laittaa myös kortisonipiikki". Kortisonipiikki tuntuu olevan lääkäreiden viimeinen keino eli jos mikään muu ei toimi, laita kortisonia. En minä halua hoitaa nivelteni kuntoa kortisonilla tai kovilla lääkkeillä.

Tulipa vastaan myös tällainen uutinen. Uutisen mukaan lääkefirma Pfizer kehitti nivelrikkoon lääkkeen nimeltä tanezumab, jonka vaikutuksen alaisena potilaat olivat ylirasittaneet niveliään niin pahasti, että nivelet kärsivät korjaamattomia vahinkoja, mikä johti osalla potilaista ennenaikaiseen tekonivelen laittamiseen (Lähde 1).

Olen kohta lukenut loppuun Markku Myllykankaan kirjan Rahan raiskaama terveydenhuolto (Myllykangas 2009). Menköön vielä tässä vaiheessa näköalattomuuden piikkiin, mutta olen vaikuttunut Myllykankaan tekstistä. Hän ruoskii kovin sanoin niin suomalaista kuin kansainvälistä lääketeollisuutta, joka loputtomassa raha-ahneudessaan manipuloi vaarallisella tavalla lääketieteen tutkimustuloksia ja voitelee härskillä tavalla lääkäreitä parantaakseen tuotteidensa (eli lääkeidensä) myyntiä.

Ihmisiä manipuloidaan peloilla. Yhä terveempiä ihmisiä pelotellaan sairauksilla. Kipu-, masennus-, kolesteroli- ja verenpainelääkkeet ovat lääketeollisuudelle miljardibisnes. Yhä terveempiä ihmisiä "pakotetaan" syömään lääkkeitä. Terveistä tehdään sairaita. Kun yhä terveemmille ihmisille syötetään yhä pidempijaksoisia lääkkeitä yhä kalliimmilla hinnoilla, lääketeollisuus voittaa. Sen julkinen etiikka on paskapuhetta.

Eikä Suomen Lääkäriliittokaan säästy Myllykankaan ruoskalta. Hän vertasi sitä ahmattiliitoksi, jolle raha on pääasia, potilaiden etu vasta toissijaista.

Toki terveydenhoidon puolustuksesi on sanottava, että iso osa sairaista ihmisistä on saanut sieltä avun. Mutta ihmisen ja sitä kautta lääketeollisuuden ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa. Myllykangas esittelee väitteelle toista sataa esimerkkiä kirjassaan.

Jos ja kun nivelissäni on tulehdus, se on kroonista tulehdusta, joka on huono asia. Koen, että tärkeimmät keinot hoitaa tulehdusta taudissani ovat ylirasituksen välttäminen eli tulehduksen todellisen syyn poistaminen, lepo, sopiva määrä nivelystävällistä liikettä, kylmä ja kohoasento. Syökööt muut chondromalaciaan oireita peittäviä kipulääkkeitä, mutta minä haluan saada itseni terveeksi.

torstai 24. helmikuuta 2011

Pieni merkittävä voitto

Otin tänään tietoisen riskin. Jalat ovat tuntuneet ihan hivenen paremmilta viimeisten päivien aikana, joten kävin yliopistolla syömässä, yksin ja ilman keppejä. Halusin kokeilla pystynkö jo siihen.

Ajoin autolla sakkopaikalle suoraan Musica-rakennuksen eteen. Laitoin takin narikkaan ja lähdin jonottamaan ruokaa. Edessäni oli ehkä kymmenen ihmisen jono. Paikallaan seisomista siinä ei paljoa tullut, mutta silti se ei tuntunut hyvältä. Onneksi jono eteni suhteellisen nopeasti. Sain kannettua tarjottimenkin suhteellisen helposti pöytään asti. Tuli hyvä olo! Pienestä sitä ihminen tulee iloiseksi.

Se oli ensimmäinen kertaa noin kolmeen kuukauteen kun kävin yliopistolla syömässä yksin, ilman keppejä. Jalat ovat olleet niin heikot, että en ole pystynyt edes itse kantamaan tarjotinta ylirasittumisen pelossa, saati jonottamaan ruokaa. Mutta tämä oli yksi merkki siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Ja täytyy muistaa, että kuntoutuminen ei ole lineaarinen nouseva suora. Voi olla, että olen kuukauden kuudentena päivänä paremmassa kunnossa kuin saman kuukauden 25. päivä. Pitää keskittyä pikemminkin yleiseen suuntaan, mihin jalkojen tila kehittyy. Pitää olla tarpeeksi suuri ajanjakso vertailukohtana.

Tulin niin hyvälle tuulelle tästä pienestä merkkipaalusta, että lähdin ajelemaan autolla samaa reittiä pitkin, jonka hiihdin skike-luistimilla syksyllä 2009. Pari opiskelukaveriani oli silloin vuokrannut Petäjävedeltä mökin viikonlopuksi ja pyysivät minua mukaan. Suostuin. Sain idean, että luistelen skike-luistimilla koko matkan Jyväskylästä Petäjävedelle, 39 kilometriä. Jokainen skike-luistimia testannut tietää, että niillä on hiihtäminen on kuin hiihtäisi tervassa. Ihan eri touhua verrattuna rullaluisteluun, vaikka ulkoisesti liikkuminen näyttää samalta.

Se oli loka- tai marraskuun puoliväliä. Lähdin hiihtämään noin puoli viiden aikoihin iltapäivällä. Kävi niin hauska tuuri, että viiden jälkeen alkoi sataa sen talven ensilumi maahan. Se oli hieman surrealistinen kokemus. Hiihdin tien oikeaa tai vasenta puolta tien kunnon mukaan ja lunta tupruttaa taivaalta. Jossain vaiheessa tie oli aivan valkoinen, luistimista jäi jäljet tienpintaan. Muistan, kun soitin Saukkolan risteyksestä Henrille ja kerroin kokemuksesta. Hän oli ollut pari päivää Tampereella sijaistamassa ja oli opettanut samana päivänä oppilaille Littipeukun. Kaikkea sitä ihminen muistaa. Kuuden maissa oli jo pimeää. Olin varautunut siihen hyvin. Laitoin huomioliivin päälle ja otsalampun otsalle. Lisäksi pistin korvatulpat korviin, koska en enää jaksanut kuunnella ohi menevien autojen möykettä.

Matka oli yllättävän raskas. Kehoni ei ollut millään tavalla valmis noin pitkäkestoiseen rääkkiin. Tavallisilla rullaluistimilla 39km on inhimillinen matka, mutta skikeillä se oli rankka reissu. Lähdin liikkeelle puoli viiden maissa ja perillä olin noin varttia vaille yhdeksän. Ehdin siitä vielä kauppaan, mökillä olin noin vartin yli yhdeksän.

Energiavarastot oli käytetty aivan loppuun. Olin väsynyt. Onneksi sauna oli laitettu valmiiksi, joten pääsin suoraan löylyihin. Tein vielä ruoat illalla ja olin valmis nukkumaan.

Tämä reissu oli ehkä suurin yksittäinen syy sille, että polveni olivat joulukuussa todella todella kipeät.

Minua on aina kiehtonut kehoni "rääkkääminen". Olen koko aikuisikäni unelmoinut erilaisista pidemmistä reissuista, joissa vaelletaan, hiihdetään tai pyöräillään. Monta haavetta sillä saralla haluaisin vielä toteuttaa.

Polviongelmani alkoivat kesällä 2008 kahden vaellusreissun jälkeen. Sen jälkeen olen joutunut selvästi hidastamaan tahtia ja myös luopumaan haaveilusta. Olen joutunut työntämään monia haaveita tiedostamattomuuden syvyyksiin. Se lienee yksi syy kroonisten kipujen lisäksi, miksi olen kärsinyt mielenterveysongelmista.

Minulla on selkeä tavoite, johon tähtään laser-terävällä katseella. Se tavoite on, että vielä jonain päivänä pystyn liikkumaan, joko pyörällä, hiihtämällä tai kävellen. Juoksukyky olisi huikeaa bonusta. Ehkä senkin aika tulee, mutta ei vielä vuosiin. Siihen tavoitteeseen pääseminen vaatii hyvää suunnitelmaa. Se vaatii kärsivällisyyttä. Se vaatii monesta asiasta luopumista vielä parin vuoden ajan.

Mutta jos ja kun se päivä koittaa, uskoisin olevani kiitollinen. Kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat minua auttaneet silloin, kun itse en pystynyt edes huolehtimaan itsestäni. Kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat käyneet saman taistelun ja palannut internetiin kertomaan tarinansa. Kiitollinen keholleni, että se pystyy uusiutumaan.

Toivottavasti joku päivä vielä...

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

5000 euron sijoitus

Olin alkuviikon Helsingissä käymässä, joten kirjoitushommat olivat hetken tauolla. Kävimme siskoni kanssa katsomassa Maestro-ohjelman kuvauksia.

Oletan, että tätä blogia lukevat muutkin chondromalacia patellaee sairastavat ihmiset. Heitä auttaakseni kirjoitan tämän tekstin.

Kun tilani oli pahimmillaan joulukuussa 2010, otin yhteyttä Doug Kelseyyn. Hänen Sport Centerinsä sijaitsee Austinissa Teksasissa. Kerroin hänelle tilanteestani, kuinka lihasvoimaan keskittyvän metodin seurauksena en hädin tuskin enää kävellyt. Kerroin mitä kaikkea tässä matkan varrella on tapahtunut, millaisia virheitä on tullut tehtyä. Pyysin häneltä apua, ja sain häneltä vastauksen, joka helpotti henkistä ahdistustani. Suomennan tähän perään lyhenneltynä hänen viestinsä, sillä uskon sen auttavan myös muita saman taudin kanssa painivia.

"Kiitos Samuli yhteydenotostasi ja mukava kuulla, että kirjastani on ollut sinulle apua.

Tekemäni työ ei ole fysioterapiaa, ihan vain sinulle tiedoksi. Mikään toiminta klinikassani ei ole yhteydessä vakuutusyhtiöihin eikä se myöskään kuulu sairaanhoidon piiriin. Minä olen "performance coach" ja autan ihmisiä takaisin kiinni aktiiviseen elämäntapaan.

Suurin osa asiakkaista tulee vastaanotolleni, koska he haluavat olla taas aktiivisia. Aktiivisuudesta johtuen heille on tullut erilaisia tuki- ja liikuntaelinvammoja, joista he haluavat päästä eroon. Nämä ongelmat eivät yleensä ole niin pahoja, että asiakkaat haluaisivat mennä terveydenhuollon henkilöiden vastaanotolle. Tai sitten terveydenhoidon ajattelutapa ei pysty heitä auttamaan. Monilla asiakkailla näitä ongelmia on ollut jo vuosia.

Asiakkaita tapaan yleensä 2-3 viikon välein, harvoin kerran viikossa. Osa asiakkaistani on ollut kanssani jopa useamman vuoden. Käytän työssäni opetusmallia, jossa alussa näytän miten niveltä vahvistetaan, ja myös miten sinun ei kannata ongelmaasi lähestyä. Selvitämme, mitä sinun kehosi kestää tehdä. Koska kyse on terveydestä, se on jatkuva prosessi, jossa asiakas itse määrittelee kauanko hän haluaa hoitosuhteessa olla.

Veloitan ajastani 250$ tunnilta. Tähän kuuluvat myös etähoitosuhteet eli puhelinsoitto- ja sähköpostikontaktit.

En voi luonnollisestikaan varmasti sanoa, että pystyn sinua auttamaan tilanteessasi, mutta mikäli haluat tavata minut, autan sinua mielelläni. Voit varata ajan soittamalla toimistonumeroomme xxx xxx xxx xxx ja sanoa, että haluat tavata minut Fusion -asiakkaana ja että olet jo keskustellut kanssani sähköpostin välityksellä. Henkilökuntani auttaa sinua paperitöissä jne. Olen kopioinut tämän viestin myös toimiston ihmisille, joten he tietävät jo asiasta, mikäli haluat varata ajan.

Sinun on hyvä muistaa, että tilanteessasi kuntoutuminen saattaa viedä jopa useamman vuoden, koska polvesi kipeytyvät ja ärtyvät niin pienestä määrästä liikettä. 2 tai 3 vuotta on tyypillinen hoitosuhteen kesto, jonka asiakkaani ovat olleet kanssani tekemisissä lähes identtisissä tilanteissa. Heidän toleranssinsa kasvattaminen takaisin kehon painon sietämiseen asti voi kestää niinkin kauan.

Toivon, että näistä ajatuksista on sinulle apua ja saat hieman suuntaa miten tulet jatkamaan eteenpäin.

Parhain terveisin,
Doug Kelsey"

Olen melko vakavissani ajatellut, että lähtisin tapaamaan häntä. Niin tosissani olen tämän taudin kanssa. Rahaa siihen palaa tolkuttomia summia, mutta onko parempaa sijoituskohdetta edes olemassa kuin oma terveys? Ei nämä asiat ole vaikeita kun joku ne vain osaa. Suomessa sitä osaamista ei nähtävästi vielä ole. Silloin pitää lähteä muualle. Hyvä ja viisas "fysioterapeutti" on painonsa arvoinen kullassa. Jostain tuo rahasumma pitäisi kehitellä, ja muutamia ideoita tässä on jo suunnitteluasteella ollutkin.

Onko muita halukkaita reissuunlähtijöitä?

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Yksinjäämisestä

Sairastuminen chondromalacia patellaeen on ollut yksi elämäni merkittävimmistä kokemuksista. Vaikka en 4 vuoden koulutuksen jälkeenkään ymmärrä kunnolla mitä oppiminen ja kasvaminen oikeasti ovat, ainakin huomaan muuttuneeni sairastumisen (ja koulutuksen) seurauksena. Voidaan puhua pitkästä prosessista, jossa asiat eivät tapahdu hetkessä, vaan vasta jälkikäteen asioita miettiessä huomaa syy-seuraus -suhteita.

Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksen integraatiokoulutuksessa opiskelijoita rohkaistaan ja koulutetaan ajattelemaan itse, löytämään itse omat merkityksemme vastaantuleviin ilmiöihin (omassa tilanteessani esimerkiksi chondromalacia patellaen kuntoutusmetodin mielettömyyteen). Opiskelijoita on rohkaistu kiinnostumaan ympärillä olevista asioista ja näkemään rakenteiden taakse. Itse en ole koskaan tähän integraatioryhmään kuulunut, vaan olen alkanut ottaa selvää kouluttajien ajatuksista vasta jälkikäteen.

Kuitenkaan kiinnostuksen herääminen ja asioihin perehtyminen ei ole itsestäänselvää, vaikka siihen tarjotaan mahdollisuus. Ihminen on mukavuudenhaluinen. Ihmistä motivoi ainakin raha ja kunnia, jotka ovat olleet monen merkkipaalun taustavaikuttajia. Itse olen kiinnostunut tosissani ihmiskehosta vasta oman sairastumiseni jälkeen. Silloin motivaattorina on ollut oman terveyden palauttaminen. Asioista kiinnostuminen on antoisaa, vaikka se on samalla raskasta ja kuluttavaa.

Asioihin paneutumisen seurauksena olen miettinyt, miksi en ole tehnyt tätä työtä jo aikaisemmin. Silloin olisin voinut välttää varhaisemmassa vaiheessa nivelen ylikuormittamisen ja kasvattaa parantumisen todennäköisyyttä. Uskoakseni myöhäinen herääminen johtuu ainakin kahdesta asiasta: laiskuudesta ja pelosta.

Henkinen laiskuus lienee pahinta laiskuutta. Omassa taudissani sokea lapsenusko voimantuottamisen autuuteen on onneksi jo murentunut. Olen aikaisemmin ulkoistanut oman hyvinvointini "ammattilaisille". On surullista, että tämän taudin kohdalla se on maksanut kovaa korkoa. Jatkossa minun täytyy luottaa enemmän itseeni, oman kehoni signaaleihin ja omaan ajatteluuni.

Pelko olla tottelematta koulutettujen lääkäreiden ja fysioterapeuttien ohjeita on ohjannut minua jo liian monta kertaa tuohoamaan niveliäni vain lisää. Jos ja kun en ole tehnyt heidän ohjeidensa mukaan, olen kokenut vähintäänkin epäsuoraa syyllistämistä. Jos et tottele, et myöskään pelastu.

Tämän seurauksena olen jäänyt yksin. Olen jäänyt ainakin osittain yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle. Koska papereiden mukaan olen sairaslomalla, Kela vaatii suunnitelmaa kuntoutumisesta. Olen sanonut psykiatrilleni (joka kirjoittaa B-lausunnot), että virallinen tie polvieni kuntoutumisen suhteen on käyty nyt loppuun. Siitä ei ole ollut apua, päinvastoin. Olen joutunut etsimään apua muualta.

Erilaisen kuntouttamistavan perusteleminen on ollut raskasta. Eikä se ole joka kerta mennyt ongelmitta. Onneksi edellinen tapaamiskerta psykiatrin kanssa meni jo hyvin. Tarvitsen edelleen ulkopuolista (keskustelu)apua, sillä näiden asioiden läpikäyminen käytännössä yksin omassa päässä ja läheisten avustuksella on ollut vaikeaa. Mutta mielestäni hyvällä tiellä jo ollaan.

Oppiminen tai osaaminen eivät ole mitään pysyviä olotiloja. Nivelten vahvistamiseen keskittyvä ajattelutapa on tällä hetkellä se, mihin itse olen sitoutunut. Lukiessani enemmän on mahdollista, että ajattelutapa muuttuu uuteen suuntaan. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa kuuntelen suuremmalla vakavuudella kehoni signaaleja. Keho on viisas. Keho on viisaampi kuin tiedostettu mieli, mistä lisää tulevissa viesteissä.

Apua Virosta

Ensimmäinen tähystysleikkaus oli vappuviikolla 2009. Oikea polveni tähystettiin julkisin verovaroin Jämsässä Jokilaakson sairaalassa. Jälkeenpäin tullut poliklinikkamaksu oli muistaakseni 87 euroa.

Ensimmäisen leikkauksen yhteydessä diagnosoitiin lopullisesti chondromalacia patellae. Lisäksi mediaalinen plica eli nivelkalvon poimu resekoitiin. Muuten polvi oli rakenteellisesti täysin siisti, hieman oli tosin punoittavaa Hoffan rasvaa, mutta ortopedi ei pitänyt sitä pahana asiana. Eli käytännössä tilanteeni ortopedin mukaan oli hyvä. Ei pahoja löydöksiä. Sain ohjeet vahvistaa lihaksiani seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana muutamien eri liikkeiden avulla. Lisäksi annettiin ymmärtää, että veitsi ei ole tämän taudin hoitamisessa kummoinen hoitokeino, minkä tämän hetken tietämyksellä allekirjoitan. Tähystyksellä voidaan nivel siivota, mutta se ei pysty korjaamaan syytä eli nivelen heikentynyttä kykyä tuottaa tai absorboida voimaa.

Lihaksia aloinkin vahvistaa rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Nivelet olivat välillä kipeämmät, välillä paremmat. Yritin elää mahdollisimman normaalia elämää, johon minulla on kuulunut paljon erilaista kuntourheilua. Lenkkeilyt ja pallopelit jätin vähemmälle, tilalle ostin rullaluistimet, rullasukset ja skike-luistimet. Ainakin iskujen määrä vähentyisi aktiviteettien muokkaamisen jälkeen. Elin jatkuvasti siinä uskossa, että voiman saaminen on tärkeää. Muistan tästä ajasta sen ihmetyksen tunteen, että miksi en tule kuntoon, vaikka olen tehnyt jo monta kuukautta lihasvoimaharjoitteita.

Joulukuussa 2009 minulla alkoi vaikeat ajat. Vasen polveni oli todella todella kipeä. Jälkeen päin tilannetta tulkittuani oletan, että kipu oli seurausta vakavasta nivelen ylirasittamisesta. Kipu oli niin syvällä, että sitä ei pystynyt edes käsillä manipuloimaan. Kipulääkkeistä ei ollut apua. Yöuneni häiriintyivät. En löytänyt sopivaa nukkumisasentoa, koska polveani särki jatkuvasti. Olin silloin jo joululomilla Kokkolassa. Otin välittömästi yhteyttä keskisuomalaiseen yksityiseen klinikkaan, jonne sain varattua ajan heti tammikuun alkuun.

Hoitosuhde kesti kolmisen kuukautta. Tapasin kahta eri henkilöä näiden kuukausien aikana. Minulle tehtiin itseasiassa kaksi uutta voimanlisäämisohjelmaa. Elin edelleen uskossa, että tarvitsen lisää voimaa, koska konkreettinen hoitotyö ja suurin osa internetin hoito-ohjeista keskittyvät voimanlisäämiseen.

Tämä hoitosuhde oli tuloksiltaan surkea. Olin jopa kipeämpi kuin joulukuussa. Maaliskuussa vaadin päästä tähystykseen. Olin toki tietoinen yleisohjeista, että konservatiivista (ei-leikkauksellista) hoitoa kokeillaan ensin kuusi kuukautta ennen tähystystä. Mutta minä en enää kestänyt, sillä krooniset kivut, jotka vaikuttivat jopa yöuniin, vievät voimia. En jaksanut olla enää sitkeä. Vaikka tiesin, että tähystys ei korjaa syytä oireiden taustalla, sillä voi olla joko todellista tai placebo-vaikutusta kipuihin.

Maaliskuussa lähete lähti julkiselle puolelle. Olin tietoinen julkisen puolen valtavista jonoista. Olin pakkoraossa. Polviongelmani eivät olleet urheiluvammoja, joten en saa vakuutuksesta yhtään mitään. Julkinen puoli on aivan tukossa, apua en saa sieltäkään. Yksityisen puolen tähystys Jyväskylässä maksaa noin 2300 euroa. Opiskelijabudjettiin se on tähtitieteellinen summa. Vanhempani olivat kuitenkin valmiita maksamaan sen. Itse etsin vielä muita vaihtoehtoja ja apu löytyikin yllättävästä paikasta.

En enää muista, missä yhteydessä törmäsin virolaiseen yksityiseen klinikkaan, mutta ainakin se houkutteli edullisilla hinnoilla (klinikan kotisivut löytyvät tästä). Tavallinen polvinivelen (puhdistus)tähystys maksoi siellä 510 euroa eli yli neljä kertaa vähemmän kuin Suomessa. Olin ristiriidassa. Mielikuvat virolaisesta "laivalla satamaan, markan känni, taksi alle, mirkku päälle, vaimolle sulkaarasia kauniissa paperissa" -meiningeistä ei välttämättä houkutellut, kun kyse on terveyteen liittyvistä ongelmista. Toisaalta en kuitenkaan pitänyt tähystystä kovinkaan haastavana toimenpiteenä, koska siellä ei ollut tarkoitus korjata mitään rikkimennyttä, tavoitteena oli vain saada kipuja vähenemään.

Jälleen vappuviikolla, nyt huhtikuussa 2010, olin leikkauspöydällä. Lähdimme siskoni kanssa edeltävänä päivänä Tallinnaan ja yövyimme hotellissa. Saimme erittäin hyvää ja ystävällistä palvelua niin hotellissa kuin klinikallakin. Toimenpide ei ollut pitkä, olin nukutettuna tunnin verran ja klinikalta pääsin pois noin kolmen tunnin jälkeen. Ja tulos oli onneksi toivottu: kipuni vähenivät merkittävästi.

Ja arvaatteko mikä ihanuus jälleen odotti: ohjeet reisilihasten vahvistamiseen. Ja tällä kertaa olin vielä tosissani. Nyt täytyy saada jalat voimakkaiksi, jotta pääsen tästä hemmetin kipukierteestä eroon!

Lopputuloksen te jo tiedättekin.

-------------------------------------

Epilogi

Kirjoitin aikaisemmassa tekstissäni julkisen puolen ortopedista, jonka tapasin marraskuussa. Tälle marraskuun tapaamiselle sain lähetteen maaliskuussa keskisuomalaisen yksityisklinikan työntekijältä. Meni siis kahdeksan kuukautta saada tapaamisaika ortopedille. Julkinen terveydenhuolto ei nähtävästi ole kovin hyvässä hapessa.

Minut on tähystetty kaksi kertaa virolaisella klinikalla, josta kirjoitin ylempänä. Kokemukseni mukaan tähystystä siellä voi suositella. Toivottavasti muut eivät ole joutuneet yhtä karseaan tilanteeseen, jossa itse olin. Vakuutuksista en saanut yhtään mitään ja julkinen puoli oli aivan tukossa.

Ensimmäinen tähystys maksoi 510 euroa. Vakioasiakkaalle toinen käynti oli edullisempi, 450 euroa. Viiden leiman jälkeen kuudennen tähystyksen saa ilmaiseksi.

Vitsihuumoria.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Mitä meidän pitäisi tehdä useammin?

Ei mitään. Meidän pitäisi tehdä ei mitään.

Paina tästä kokeillaksesi pystytkö olemaan tekemättä yhtään mitään kahden minuutin ajan.

Onnistuitko?

LÄHTEET

Lähde 1

perjantai 18. helmikuuta 2011

Viesti lääkäreille

Syksyn lopulla minulla oli paljon naiiveja ajatuksia:
"Tämä niveleen keskittyvä metodihan on loistava asia! Miten voi olla mahdollista, että lääkärini eivät tiedä siitä mitään? Miksi he tekevät edelleen työtään lihaksiin keskittyen, kun eri keskustelufoorumeilla on paljon tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet siitä apua? Ei tilanteeni ole mitenkään ainutlaatuinen, vaan meitähän on täällä satoja, jopa tuhansia."

Marraskuun puolivälissä minulla oli viimeinen virallinen lääkärikäyntini keskisuomalaisessa sairaalassa ortopedin vastaanotolla. Tapaaminen kesti 35 minuuttia ja sisälsi farssin aineksia. Väittelimme polven kuntouttamiseen liittyvistä asioista ja sanoin hänelle suoraan olen kanssasi eri mieltä. Hän tarjosi lihaksiin keskittyvää fysioterapiaa, jonka sanoin olleen surkea kokemus tähän asti. Olin tullut vain kipeämmäksi sen ansiosta.

Kun sanoin, että niveleni ovat heikot, kipeät ja niitä kuumottaa, ortopedi tutki polviani vääntelemällä jalkojani eri suuntiin. Eivät nämä polvet ole heikot, jostain syystä niitä vain särkee. Tules katsomaan, tässä on magneettikuvat polvistasi. Rakenteellisesti kaikki on kunnossa. Työ tälläkin puolella tiskiä on vaikeaa duunia, koska en minä pysty sanomaan miksi nivelesi on kipeät. Yleensä näitä potilaita on ohjattu fysioterapiaan, tähystetty varmistaaksemme rakenteellisen puolen ja annettu kipulääkekuureja.

Siinähän lääkäreiden pyhä kolmiyhteys tiivistettynä tuli: fysioterapia, veitsi, kipulääkkeet.

Sanoin hänelle, että olen tehnyt hieman työtä kotona ja löytänyt netistä ihmisiä, jotka näissä tapauksissa keskittyvät ensin itse nivelen vahvistamiseen ja vasta myöhemmin vahvistetaan lihasta. Tiedätkö, onko Suomessa yhtään ihmistä, joka ymmärtää mitä tarkoittaa nivelen vahvistaminen? No ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, että se mikä toimii toiselle voi tehdä toiselle hallaa.

Hohhoijaa. Vastaa kysymykseen.

Sovimme, että koska hän ei pysty minua auttamaan, minä laitan hänelle muutamia ajatuksia siitä, mitä on netissä tullut vastaan. Tajusin vasta myöhemmin, että se oli hänelle hyvä keino päästä eroon haastavasta potilaasta. Aikaa oli kulunut jo paljon eikä hänen työkaluillaan tultu hullua hurskaammaksi. Niinpä kirjoitin pitkän viestin tälle ortopedille ja kolmelle muulle minua hoitaneelle henkilölle.

Viesti löytyy tästä. Se on vapaasti käytettävissä.

Ainoastaan yksi neljästä henkilöstä vastasi tähän viestiin. Vastaus tuli noin kolme viikkoa viestin lähettämisen jälkeen ja oli lyhykäisyydessään tutustun taustalla oleviin tutkimusinterventioihin. Hyvää joulua. Argh!

Olen miettinyt miksi näin on käynyt.

Yksi syy lienee, että lääkärit ja fysioterapeutit ovat täystyöllistettyjä jo omassa arjessaan. Tulosvastuu on kova, potilaita pitää saada sisälle ja nopeasti ulos. Ei heillä ole aikaa eikä energiaa tutustua tavallisen kaduntallaajan ehdotuksiin erilaisesta kuntoutusmenetelmästä. Pitää olla enemmän näyttöjä ja auktoriteettia lääketieteen kentällä mikäli siellä haluaa saada äänensä kuuluviin.

Toiseksi kuvittelisin heidän olevan myös haluttomia muuttamaan työskentelytapojaan. Jos itse olisin toiminut kymmenen vuotta opettajana ja joku kylänmies tulee vouhkaamaan, että ei tavassasi opettaa ole mitään järkeä, eihän täällä kukaan opi mitään, päin vastoin, oppilaat tulevat vain tyhmemmäksi, niin tuskinpa itsekään kovin vakavasti asiaan suhtautuisin. Olenhan kuitenkin kasvatustieteen maisteri ja hankkinut rautaisen ammattitaidon käytännön työssä.

Mutta on olemassa eräs ristiriita, joka itseäni on ahdistanut. Nimittäin, ainakin kaksi näistä minua hoitaneista henkilöistä on sanonut, että chondromalacia patellae on heille aika hankala tauti hoitaa. Potilaita on ohjattu fysioterapiaan ja jos se ei ole auttanut, polvi on tähystetty. Sen jälkeen fysioterapia jatkuu, mutta sitten nämä potilaat vain katoavat jonnekin. Ei kukaan oikein tiedä, mihin he joutuvat.

Tulkintani mukaan he katoavat elämään elämäänsä kipujen kanssa, koska vallitseva hoitomenetelmä ei pysty heitä auttamaan.

Minä olen myös ollut melkoinen rasite terveydenhoitojärjestelmälle. Olen tavannut seitsemän eri lääkäriä ja kaksi eri fysioterapeuttia. Minulta on otettu röntgen- ja magneettikuvat sekä polveni on tähystetty kolme kertaa (vasen kahdesti, oikea kerran). Vanhempani ovat maksaneet kaksi yksityispuolen tähystystä ja monta yksityisen erikoislääkärin ja fysioterapeutin klinikkamaksua, mistä olen suuresti kiitollinen.

Olen miettinyt, kuinka kauan nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä pysyy kasassa. Ei siinä ole mitään järkeä, että kroonisissa kovissa polvikivuissa joutuu julkisella puolella odottamaan jopa vuoden, että saa helpotusta tilanteeseensa. Ortopedin vastaanotolle pääsee ehkä parissa kuukaudessa. Jos päätetään magneettikuvata polvi, odotusaika on noin 6kk. Jos kuvauksen jälkeen päätetään tähystää, odotusaika on noin 6kk. Ei mitään järkeä! Sillä aikaa pitäisi syödä kipulääkkeitä, että arkielämä sujuu.

Kun voimaankeskittyvän metodin muuttaminen ei lähde lääkäreistä ja lääketieteen professoireista itsestään, täytyy silloin lähteä liikkeelle meistä tavallisista ihmisistä. Tieto vapauttaa. Ihmiset tarvitsevat tietoa, jotta he voivat ajatella asioita toisesta näkökulmasta. Jos edes muutamat ihmiset kokevat saavansa näistä ajatuksista apua, tekemäni kirjoitustyö ei ole ollut turhaa.

torstai 17. helmikuuta 2011

Miksi änäri ei kulje?

Asemakadun kommuunissa on pelattu pelikonsoleilla koko kommuunin olemassaolon ajan. Tällä hetkellä suurinta suosiota nauttii nlh11 -peli. Pääsääntöisesti pelaamme verkkopelejä toisia ihmispelaajia vastaan. Yleensä pelaamme kahdestaan tai kolmestaan samalla puolella sattumanvaraista ihmispelaajaa vastaan. Olemme ylimielisessä etuoikeutetussa asemassa, sillä voimme jopa valita alustan playstation 3 - ja xbox360 -pelikonsoleiden välillä. Viime viikkoina pelimme ei ole tuottanut toivottuja tuloksia eli olemme hävinneet järjestään peli toisensa jälkeen. On analyysin paikka miksi näin on tapahtunut.

Yleensä pelaamme lukituilla pelipaikoilla eli joku pelaa keskushyökkääjää eli sentteriä (C), toiset vasenta (LW) ja oikeaa (RW) laitahyökkääjää. Sentterillä on selkeästi enemmän puolustusvastuuta laitureiden keskittyessä kiekonriiston jälkeen nopeisiin läpiajoihin. Alkuaikoina tuloksemme olivat selvästi parempia, voitimme suuremman osan peleistä. Jonkinlainen selittämätön harmonia oli jossain vaiheessa päällä, joka sitten syystä tai toisesta hajosi.

Yksi selitys lienee kokemuspisteiden karttuminen, mikä tarkoittaa keskimäärin haastavampia vastustajia. Yleensä pelit pelataan samalla levelillä (taitotasolla) olevia pelaajia vastaan. Kokemuspisteiden karttuessa myös taitotaso kasvaa. Samassa suhteessa myös meidän henkilökohtaiset taitomme ovat kasvaneet, mutta tulos jää usein laihaksi. Olemme treenanneet taitojamme 1 vs 0 -harjoittelumuodoissa, jonka seurauksena erilaiset kikat, temput jne. alkavat tulla jo selkäytimestä.

Yksi ongelmista lienee pelikokonaisuuden huono hahmottamiskyky. Itselläni on vaatimaton jääkiekkotausta, joten peliymmärrys ei ole iskostunut mieleen juniorivuosina. Osasin kyllä lämätä kärkilämyjä siniviivalta kiekon käydessä lakipisteessa jopa 3 metrin korkeudessa. Lisäksi osasin smirklata molempiin suuntiin kohtalaisesti. Pelaajan liikkuminen pelitilanteessa on itselleni kuitenkin hepreaa, tärkeimpänä opetuksena on ehkä Jussin kuuluttama kaistoilla luisteleminen. Silloin sentteri hoitaa keskikaistan, laiturit oman laitansa kaistan.

Pelikurimme tasaviiskoin on heikko. Ryntäilemme kuin E-junnut juniorivuosina. Oman miehensä ja paikkansa pitäminen on raskasta, paljon mielummin kärkkyy läpiajoja ja odottaa tietokonepakkien kiekonriistoa. Tästä seuraa ongelma, että olemme koko ajan vastustajaa jäljessä. Aika ja energia kuluu kiekon perässä luistelemiseen. Paradoksaalisesti pelikurimme on loistavaa 3vs5 -alivoimalla, jossa koemme olevamme parhaimmillaamme.

Kiekonriiston jälkeen meillä on myös ongelma: kun pakki saa kiekon vastustajalta, sekunnin päästä laiturimme ovat jo lähes vastustajan siniviivan tuntumassa. Välimatkat kasvavat valtavasti ja pakkien avauspelistä tulee lähes mahdotonta. Yritämme liikaa pitkiä läpisyöttöjä, joiden onnistumisprosentti on heikko. Tilannetta on osittain helpottanut sentterin hakeminen alempaa keskikaistalta, mutta kiekon ylöstuonti vastustajan alueelle on silti hyvin tahmeaa.

Lisäksi meillä tuntuu olevan vain yksi tapa hyökätä, joka on erittäin nopea vastaiskupeli. Kiekonriiston jälkeen lähdemme niin nopeasti kuin mahdollista vastahyökkäykseen, joka hyvin usein kuivuu erilaisten virheiden seurauksena kokoon. Kun menetämme kiekon, olemme taas tilanteessa, että luistelemme vastustajan perässä.

Tilannetta voisi helpottaa erilaisten hyökkäysfilosofioiden muuntelu. Lisätään nopeaan vastahyökkäyspeliin muitakin variaatioita. Kiekonriiston jälkeen voidaan rauhoittaa peliä ja kierrättää kiekkoa pakkien kautta, jotta saadaan viisikko kasaan ja lähdetään tekemään kontrolloitua hyökkäystä. Voidaan käyttää nopeaa tai puolinopeaa hyökkäykseenlähtöä. Paras tapa lienee rakentaa hyökkäys sentterin kautta laitureille.

Kun yleensä pääsemme siniviivan yli, alkaa jälleen ongelmat. Mielestäni pyrimme liian nopeisiin ratkaisuihin. Liian nopea ratkaisu johtaa nopeaan kiekonmenetykseen tai hyökkäyspään aloitukseen. Vaihtoehtoisesti voisimme pitää kiekkoa rauhallisemmin ja erilaisten syöttökombinaatioiden kautta rikkoa vastustajan puolustusta tilan saavuttamiseksi. Kun kontrolloimme kiekkoa, kontrolloimme peliä.

Emme tee maaleja juuri koskaan suoraan syötöstä -lyöntilaukauksilla. Teemme maalit joko suoraan syötöstä -rannelaukauksilla tai läpiajoista. Emme saa kiekko pelattua pakeille siniviivalle, josta hyvällä lyöntilaukauksella ja hyökkäyspelaajien oikealla sijoittumisella voidaan saada vaarallisia tilanteita aikaan. Mikäli pakki viivalta laukaisee, yleensä ei maskia juuri ole tai sitten kiekko osuu maskia yrittävän hyökkääjän jalkoihin. Ohjausmaaleja emme ole tehneet juuri koskaan.

Henkilökohtainen taitotaso meillä on jo melko hyvä. Joukkuepelaamiseen tarvitsemme kuitenkin paljon harjoitusta, joka syntyy vain kokonaisuutta ajattelemalla ja peliä kehittämällä. Jääkiekkokentän näköinen fläppitaulu lienee seuraavana ostoslistalla. Näin voimme rakentaa kollektiivisen pelikirjan, jonka avulla voimme nousta pysyvästi top 5000 -pelaajien joukkoon.

Jyväskylässä 17.2.2011

Ruston tilaa kohentamaan

Richard Bedard esitteleet kirjassaan (Bedard 2011) ruotsalaisen tutkimuksen (Roos & Dahlberg 2005), joka julkaistiin Arthritis & Rheumatism -lehdessä marraskuussa 2005.

Ruotsalaiset tutkijat tutkivat kolmeakymmentä 35-50 -vuoden iässä olevaa potilasta, joiden polvi oltiin operoitu revenneen kierukan takia. 87%:lla näistä potilaista oli polvikipuja ja he kokivat polvensa jäykäksi. Heillä oli myös jonkinasteisia rajoitteita polvinivelen liikelaajuuksissa. Tutkijat halusivat selvittää liikunnan vaikutuksia aineeseen nimeltä glykosaminoglykaani, joka on eräs ruston rakennusaineista. Glykosaminoglykaanin merkitys on tärkeä nivelruston sitkeyden ja kimmoisuuden kannalta.

Nämä potilaat jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäinen (1.) ryhmä harjoitteli vähintään kolme kertaa viikossa siten, että liikkumisen määrä kasvatettiin joka viikko. Toinen (2.) ryhmä oli kontrolliryhmä, jonka aktiviteettitasoa ei nostettu tutkimuksen aikana.

Neljän kuukauden jälkeen tutkijat magneettikuvasivat (a special enhanced MRI) jokaisen potilaan polvinivelet.

1. ryhmän glykosaminoglykaani -tasot olivat selvästi korkeammat kuin kontrolliryhmän (2.). Heillä oli myös vähemmän kipuja, heidän nivelensä eivät tuntuneet enää yhtä jäykiltä ja yleisemmin myös elämänlaatu oli parantunut enemmän kuin kontrolliryhmällä.

Tutkijat Ewa M. Roos ja Leif Dahlberg kirjoittivat (vapaasti suomennettuna):
Nämä muutokset osoittavat, että ihmisen rustot vastaavat fyysiseen rasitukseen samalla tavalla kuin lihakset ja luut.

Eli heikon tai vaurioituneen nivelruston tilaa pystytään kohentamaan positiiviseen suuntaan!

(Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan tästä. Teksti on hieman raskas läpiluettavaksi, mutta tulokset ovat toivorikkaita!)

Kuten aikasemmin blogissani jo kirjoitin, Doug Kelseyn ajattelun mukaan oleellisinta on löytää sopiva nivelen liikuttamisen muoto ja määrä, minkä tuloksena luodaan suotuisa ympäristö nivelruston vahvistumiselle. Liikettä ei saa olla liikaa, jotta nivelrusto ei joudu liian suureen kuormitukseen, eikä liian vähän, koska silloin nivelrusto ei myöskään vahvistu. Tähän selvitystyöhön apua seuraa tulevissa kirjoituksissa.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Polven rakenteesta ja rustosta

Tämän kirjoituksen tärkein viesti on tekstin kaksi viimeisintä kappaletta. Mikäli polven rakenne -osuus ei ole sinulle oleellista, perehdy ainakin kahteen viimeiseen kappaleeseen.

Polven rakenne

Internetistä voi etsiä monesta eri lähteestä polven rakenteeseen liittyvää dataa. Itse olen yhdistellyt eri lähteitä ja pyrkinyt rakentamaan ymmärrettävän kokonaisuuden, jonka maallikkokin tajuaa. Lähteet ovat lähde 1, lähde 2, lähde 3.


Polvi rakentuu neljästä eri luusta ja neljästä eri nivelsiteestä. Polven alueen luut ovat reisiluu, sääriluu, pohjeluu ja polvilumpio. Polven nivelsiteet yhdistävät luut toisiinsa ja tukevat polvea.
Polvinivelen ulkopuolella on kaksi nivelsidettä: sisempi sivuristiside, joka yhdistää reisiluun ja sääriluun sekä ulompi sivuristilside (LCL), joka yhdistää reisiluun ja pohjeluun toisiinsa.

Polvinivelen sisällä on myös kaksi nivelsidettä, jotka yhdistävät reisiluun ja sääriluun toisiinsa: eturistiside (ACL) ja takaristiside (PCL).

Reisi- ja sääriluun välissä sijaitsee kaksi puolikuun muotoista "tyynyä", jotka toimivat polven iskunvaimentimina: ulompi (lateral meniscus) ja sisempi (medial meniscus) nivelkierukka.

Sääriluun, reisiluun ja polvilumpion päissä on nivelrustoa, joka on kovaa, kuitumaista, elastista ainetta. Nivelrustossa on vähän tai ei ollenkaan verenkiertoa eikä siinä ole hermopäitä. Terve nivelrusto on vahvaa ja liukasta ja se suojaa niveltä jokapäiväiseltä rasitukselta. Nivelrustot liukuvat toisiansa vasten lähes kitkattomasti, paremmin kuin luistin jäällä.

Polviniveltä ympäröi kauttaaltaan nivelkapseli, johon nivelkierukat kiinnittyvät. Nivelkapselin sisällä on ohut kalvo, synovium. Nivelkapseli on vesitiivis, joten se voi pitää nesteitä sisällään. Synovium tuottaa nivelnestettä, joka 1) on ravinnelähde rustoille, 2) toimii liukasteena nivelelle ja 3) toimii jopa apuna rasitusta absorboitaessa.

Nivelrusto

Rustolla on hyvin epätavallinen rakenne. Kun nivelrusto on täysin kehittynyt, solut eristäytyvät toisistaan, kun taas muilla kehon soluilla on suora soluyhteys toisiinsa (esimerkkinä ihosolut). Solujen eristäytymisen tuloksena on vammojen pidempi parantumisaika. Verenkierron ja hermotuksen puutteen takia vamman tunnistaminen ja vamman parantuminen kestävät kauemmin.

Suora solu-solu -yhteys taas parantaa merkittävästi nopeammin kehossa tapahtuneita vammoja, koska solut voivat lähettää viestejä nopeammin toisilleen osan alkaessa "siivota roskia" ja osan muodostaessa uutta kudosta.

Rustosolut kommunikoivat keskenään niin sanotun solumatriisin kautta. Mekaaninen rasitus, paine nivelelle ja rustolle, toimivat rustosolujen välillä tiedonvälittäjänä.

Tämä solumatriisi on monimutkainen proteiinien ja sokerien sekoitus, joka käyttäytyy kuin kolmiulotteinen hämähäkinverkko. Tämän hämähäkinverkon saaliina hyönteisten sijaan on vesi.

Matriisin vastuulla on tehdä rustosta kovaa sitomalla vettä. Fyysisen rasituksen paine ja sen purkautuminen tuottavat matriisille rasitusta, joka taas siirtyy viestinä rustosoluille. Näin rustosolut tietävät mitä tehdä. Jos paine on liian suuri matriisi alkaa hajota, vesi katoaa ja painee häviää, jolloin rustosolut saavat vähemmän stimulointia (ja muista, mekaaninen stimulointi tekee kaikista kudoksista vahvempaa, joten use it or lose it).

Silloin kun rasituksen voimakkuus ja kesto ovat oikeat, matriisi vahvistuu, uusia soluja alkaa muodostua ja nivel tulee voimakkaammaksi.

Tärkeää

Suomessa lääkärit ja ortopedit ovat sitä mieltä, että ruston kyky uusiutua on lähes olematon (esim. lähde 4, lähde 5). He ajattelevat, että jokaisella ihmisellä on "tusinan verran" rustoa. Ja kun rustossa tapahtuu negatiivisia biokemiallisia muutoksia, mitään ei voisi tehdä. Täytyisi vain elää asian kanssa. Tulen osoittamaan tulevissa viesteissä, että ruston tilaa pystyy ei-leikkauksellisella kuntouttamisella kohentamaan!

Nivelrusto ei ole biologisesti reaktiokyvytön, vaan sillä on aineenvaihdunta! Perusteet tälle löydät tekstistä ylempänä. Nivelrusto on elävää kudosta, joka vastaa sille tuotettuihin erilaisiin aktiviteetteihin ja rasitukseen! Tulevissa postauksissa osoitan tutkimusten avulla väitteen todeksi. Stay tuned.

Pahuus verhottuna hyvyyteen

Suurinta pahuutta voivat saada aikaan instituutiot, jotka pyrkivät hyvään.

Ylläoleva lause tuli vastaan integraatioryhmän koulutustilaisuudessa viime syksynä (opiskelen Jyväskylän yliopistossa kasvatustieteitä). Olin siihen aikaan jo löytänyt Kelseyn ja Bedardin tekstit, joten lienee ymmärrettävää, että innostuin kouluttajamme ajatuksesta. Ajatus ei ole uusi, vaan uskoakseni ihminen on älyllisen historiansa aikana ollut aina kiinnostunut ihmisen hyvyyden ja pahuuden kaksijakoisuudesta. Aiheesta löytyy kiinnostavia kirjoja, mm. James Hollisin "Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa".

Pelottavaa yllä olevassa ajatuksessa on se, että hyvää tarkoittavan instituution työntekijät voivat olla "hyväsydämisiä" ihmisiä. Pahuus verhotaan ikään kuin kahteen kertaan hyvän kaapuun. Heidät on koulutettu ajattelemaan valitulla tavalla. Lääkärit uskovat tapauksessani reisilihasten voimantuottamisen autuuteen. He uskovat, että paras tapa hoitaa kroonisia kipuja ovat vahvat kipulääkkeet. He uskovat, että nivelruston tilaa ei pystytä kohentamaan.

Ja minä ja tuhannet muut uskomme heitä. Heidäthän on koulutettu terveydenhoidon ammattilaisiksi. Lääkärin asema tässä yhteiskunnassa on lähes pyhä. Mitä sillä on väliä miltä potilaasta tuntuu. Koulutuksessa saadut teoreettiset mallit hoitaa tauteja ovat pääosassa. Kun tekee niin kuin muut ovat aikaisemmin tehneet, varmistaa oman selustansa. Kun määkii muiden lampaiden kanssa, on turvassa.

Polviongelmissani lääkärien ja fysioterapeuttien hyvää tarkoittava ajattelu johti karseaan lopputulokseen. Eikä tapaukseni varmasti ole ainutlaatuinen. Miettikää omia kokemuksianne esim. koulumaailmasta, kirkon piiristä tai terveydenhuollosta. Pahuus voi olla verhottuna hyvän kaapuun.

Haluatko kertoa tarinasi?

tiistai 15. helmikuuta 2011

Kävelemällä kuntoon

Richard Bedard, New Yorkissa asuva toimittaja, kehitti Doug Kelseyn innoittamana oman kuntoutumisraamin kroonisiin polvikipuihinsa. Hänellä oli diagnosoitu myös chondromalacia patellae, joka hänen lääkäreidensä mukaan oli mieto versio taudista. Miedosta diagnoosista huolimatta hänelläkin kivut olivat kovat. Hän oli lukenut erittäin paljon ja tullut tulokseen, että kohentaakseen niveltensä tilaa hänen täytyy pystyä liikuttamaan jalkojaan edes jollain tavalla. Hän ei juuri pystynyt istumaan polvet koukussa työpöytänsä ääressä, hän ei pystynyt pyöräilemään kuntopyörällä, hän ei pystynyt edes kävelemään uima-altaan pohjalla ilman että hänen herkät polvensa ärtyisivät vielä lisää. Nämä ongelmat sulkivat monia vaihtoehtoja pois.

Onneksi Bedardilla oli vielä osittainen kävelykyky jäljellä. Kun hänen tilansa oli pahimmillaan, hän ei tehnyt muuta kuin istui takapihalla aurinkotuolissa, jalat mahdollisimman vähän niveliä ärsyttävässä asennossa, ja teki yhden minuutin kävelylenkin kymmenen minuutin välein. Tähän minuutin kävelylenkkiin mahtui 101 askelta. Hän toisti tätä kaava noin kuusi tuntia päivässä muutaman kuukauden ajan. Kuvitelkaa mitä omistautumista kuntoumiselle! Kuusi tuntia päivässä, joka ikinen päivä muutaman kuukauden ajan! Yhden minuutin kävelylenkki, kymmenen minuutin palautumishetki, yhden minuutin kävelylenkki, kymmenen minuutin palautumishetki jne.

Hän teki näin siksi, että hänen nivelensä saisivat juuri sen verran liikettä, että oireet eivät lisääntyneet, mutta tämä liike laittoi kuitenkin hänen "nivelnesteensä liikkeelle". Hän askelmittaria käyttäen kirjasi ylös askeleidensa lukumäärän, lämpötilan, ilmanpaineen ja tarkat kuvaukset tuntemuksistaan polvissa. Näiden työkalujen avulla hän tähtäsi joka kuukausi hieman pidemmälle kuin edeltävänä kuukautena.

Bedardin lähin esimies uskoi tämän metodin avulla hänen tulevan kuntoon kolmessa kuukaudessa. Bedard itse uskoi tulevansa kuntoon 9-12 kuukaudessa. Todellisuudessa hänellä meni noin 26 kuukautta ennen kuin hän palasi täydellä intensiteetillä urheilun pariin.

Richard Bedardin kuntoutumisraami ja Doug Kelseyn elämäntyö ovat olleet itselleni kaikista oleellisimmat löydökset internetistä. Heidän työkalujensa ja ajattelutapansa ansiosta olen mielestäni päässyt jo oikealle tielle. Oleellista on olla äärimmäisen sitkeä ja huomata, että koska nivelet ovat päässeet niin huonoon kuntoon, nivelien tilan kohentuminen on erittäin erittäin hidasta.

Toivo on uskomaton voimavara. Toivo pitää ihmisen hengissä, se estää näivettymisen. Vain toivon avulla pystyy sitoutumaan näin pitkään suunnitelmaan. Toivon palauttamisesta suurin kiitos menee Kelseylle ja Bedardille. Lisäksi oleellista on ollut hylätä minua hoitaneiden lääkärien ja fysioterapeuttien ajattelumallit. Se on vaatinut kovaa työtä.

Kipu on loistava muutosagentti.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kiitokset tukiverkolle

Kun tilani heikkeni ja jouduin pohjalle, lähellä olevien ihmisten merkitys ja tuki oli äärimmäisen tärkeää.

Valokuvauksesta ja valokuvista en ymmärrä yhtään mitään. Joitain kuvia koneeltani löytyy, joita tähän liitän kiitoksen osoituksena.

Tässä on perheeni. Vasemmalta oikealle: minä, äitini Helinä, isäni Hannu ja siskoni Sanna.


Toinen kämppikseni Henri. What is cooler than cool?


Ja toinen kämppikseni Jussi. Näin estetään silmien kirvely.


Ja Anni. Vaikka hommat eivät menneet ihan putkeen, niin iso lämmin kiitos.

-------------------------------------------------------------------------------

Kommentit-osion fanipostissa kaivattiin lisää sinkku-Henriä, joten alla pari kuvaa viime juhannukselta, olkaapa hyvä :)


Hunajata hunajata :)

Vahvista ensin niveltä, lihasten aika tulee myöhemmin

Nivelten vahvistaminen. Kuulostaako hassulta? Niin minustakin aluksi. Mutta ideahan on kaiken epämääräisyyden jälkeen melko looginen.

Ylirasituksen johdosta polvinivelessä on tapahtunut negatiivisia biokemiallisia muutoksia. Nivelrusto on saattanut rikkoontua. Vallalla olevan lääketieteellisen ajattelun mukaan tätä negatiivista kierrettä ei voida korjata, täytyisi vain suojata jäljellä olevaa niveltä ja toivoa, että tila ei pahene nivelrikoksi asti. Doug Kelseyn työ perustuu kuitenkin aivan toisenlaiseen, myös tutkimuksilla osoitettuihin, periaatteisiin.

Nämä Kelseyn (2010) periaatteet luettavuuden parantamiseksi tiivistän seuraavasti:
- Jokainen pystyy kohentamaan polvinivelensä tilaa
- Nivel tarvitsee vahvistuakseen liikettä, jossa on tuhansia (jopa kymmeniä tuhansia) toistoja ja erittäin vähän vastusta
- Nivelellä ja nivelrustolla on myös hyvä kyky uusiutua, mutta vain oikeissa olosuhteissa!
- Näiden oikeiden yksilöllisten olosuhteiden luominen tulee koko kuntoutumisohjelman perustaksi

Toivoa herättävää vai mitä?

Aikaisemmat kuntoutumisohjelmani ovat perustuneet lihasten vahvistamiseen. Kuten useimmat tietävät, lihas vahvistuu periaatteella vähän toistoja, paljon vastusta. Doug Kelseyn ohjelma lähtee liikkeelle siitä, että täytyy löytyä muoto liikuttaa niveliä niin paljon kuin mahdollista ilman, että kipuoireita syntyy. Tämä kevytmuotoinen tuhansia toistoja sisältävä liike käynnistää polvinivelen todella todella hitaan aineenvaihdunnan, joka eroaa elimistön muusta aineenvaihdunnasta (menen polven sisäiseen rakenteeseen tulevissa postauksissa). Tämä polvinivelen aineenvaihdunta pystyy, yleisestä uskomuksesta poiketen, korjaamaan myös rikkimennyttä rustoa.

Mahtava uutinen! Nivelrusto ei välttämättä olekaan mikään mars-planeetalta tullut kehon ainesosa, jolla ei ole luonnollista kykyä uusiutua.

Suurin käytännön ongelma tulee vastaan siinä, että näiden oikein olosuhteiden luomiseen ei löydy apua juuri mistään. Oman arkensa rakentaminen nivelten vaatimusten mukaiseksi on erittäin haastavaa. Myös todella pitkä parantumisaika vaatii kärsivällisyyttä. Kuntoutuminen vaatii erittäin hyvää pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jotta niveliä ei ylirasita liikaa.

Mutta silloin täytyy alkaa elää nivelten aikataulujen mukaan. Täytyy luoda mielen odotushorisonttiin tavoitteet tarpeeksi kauas ja olla helvetin sitkeä. Voi olla, että edistymistä ei huomaa puolessa vuodessa. Voi olla, että ensimmäiset positiiviset signaalit tulevat vasta vuoden päästä. Tärkeintä ja oleellisinta on päästä oikealla tielle, jossa rasitusta on sopivasti mutta ei liikaa.

Tieto siitä, että on päässyt tälle tielle on helpottanut henkistä ahdistusta. Olen alkanut elää omaa arkeani levollisemmin. Kovia valintoja ja paljon apua se on vaatinut, mutta uskon olevani hyvällä tiellä. Ja jos nämä jalat tulevat vielä joskus kuntoon, kuvittelisin sen olevan kuin toinen, uusi elämä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille.

Valoa pimeyteen

Luin valtavasti. En halunnut uskoa, että peli olisi menetetty, vasta 26-vuotiaana. Jokin keino täytyi olla, että saan vielä polveni kuntoon.

Valtaosa internetissä olevasta tiedosta, joka liittyy chondromalacian kuntoutumiseen, sisältää seuraavia ajatuksia:

- Muokkaa aktiviteettejasi. Pyöräily, uinti, hiihtäminen ovat hyviä vaihtoehtoja.
- Glucosamiini auttaa niveliä parantumaan.
- Vahvat lihakset tukevat heikkoa niveltä.
- Polvituki, polven teippaaminen ja tukipohjalliset helpottavat oireita.
- Vältä portaita.
- Urheile kivun sallimissa rajoissa.
- Tulehduskipulääkkeet auttavat niveltulehdukseen.

Minulle, ja uskoisin muillekin potilaille, tauti on ollut melko epämääräinen, johtuen siitä konkreettisesta hoitotyöstä mitä olen eri vastaanotoilla saanut. Ylläolevat ohjeet eivät kerro taudista juuri mitään. Ohjeistukset ovat keskittyneet oireiden poistamiseen. Missään vaiheessa ei ole keskitytty itse syyn kohtaamiseen ja korjaamiseen.

Ei olla keskitytty itse niveleen, kuinka se toimii, mitä nivel tarvitsee, miten nivelen heikentynyttä tilaa voidaan kohentaa. Ollaan sitä vastoin keskitytty ympäröiviin lihaksiin, mitattu lihasten voimaa, venyvyyttä, tutkittu polvilumpion liukuominaisuutta, kuunneltu oireita. Eivät lihakseni ole kipeät!

Muutamissa yhteyksissä alkoi tulla vastaan viestejä, että Austinissa Teksasissa klinikkaansa pitävä Doug Kelsey on hoitanut tuhansia kaltaisiani ihmisiä kuntoon. Eri foorumeilla ihmiset kehuivat hänen ajattelu- ja hoitotapaansa. Richard Bedard, Kelseyn inspiroimana, kehitti itse kuntoutumisraamin, jonka avulla hän tuli reilussa kahdessa vuodessa kuntoon. Yksinkertaistettuna ajatuksena oli: vahvista ensin itse niveltä, lihasten aika tulee myöhemmin!

Tästä lisää seuraavassa postauksessa.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Aallonpohjaa saavuttamassa

Toivo riistettiin helmikuussa 2010. Kevään loppupuoli meni ulospäin näyttäen kohtuullisesti. Opinnoissani oli kevään lopulla sivuaineharjoittelu, joka alkoi jo pahasti kuormittaa valmiiksi väsynyttä mieltäni. Kesäkuun alussa meillä alkoivat kesätyöt Lasten Kesä ry:n palveluksessa, jossa huomasin olevani jo aika huonossa kunnossa. Hyydyin töissä lopulta niin pahoin, että jouduin irtisanomaan itseni kesän puolivälissä loppuunpalamisen takia. Kiitos lähimmille esimiehilleni ja työkavereille ymmärryksestä.

En suostunut vielä siinä vaiheessakaan luovuttamaan, vaikka väsymisen merkit olivat ilmassa. Taloudellinen ahdistus painoi päälle, joten menin osa-aikatöihin palvelutiskille, jossa työvuorot alusta loppuun seistiin ja välillä kannettiin tavaraa. Se oli pahaa aikaa polvilleni. Henkinen ja fyysinen ylirasitus oli lopulta liikaa, ja irtisanouduin sieltä pomolle itkien loka-marraskuun aikoihin. Olin käyttänyt työvuoroissa jo pari kuukautta polvitukia ja teippausta, jotta pystyin tekemään työni. Erittäin huono ratkaisu.

Jäin sairaslomalle marraskuun lopulla. Sain masennusdiagnoosin ja mielialalääkityksen. Polveni olivat todella huonossa kunnossa. Mielenterveyteni heikkeni samassa tahdissa. Henkinen hyvinvointini kulkee käsi-kädessä polvien kunnon kanssa. En pystynyt juuri seisomaan paikallani. Tiskaaminen seisten tai seisominen hississä alkoivat olla vaikeaa. 50 metrin käveleminen oli kävelykykyni äärirajoilla. En pystynyt kantamaan yhtään mitään. Arkielämä muuttui radikaalisti.

Joulukuussa sain lainaan pyörätuolin, jota en oikeastaan halunnut käyttää muuta kuin pakon edessä. Minäkuvan vaihtuminen aktiivisesta kuntoliikkujasta pyörätuolipotilaaksi oli valtava keho- ja minäkuvan muutos. En pystynyt kuntoilemaan, lihakseni surkastuivat, aloin olla kipeä myös muista nivelistä, kuten olkapäästä ja kyynärpäästä. Arkielämästä tuli selviämistaistelu.

Samoihin aikoihin aloittaessani työt palvelutiskillä yritin löytää apua kaikkialta. Toivoin, että minut pelastettaisiin. Luin valtavasti, minulla oli valtava tiedonjano. Kuvittelin löytäväni pelastuksen toisista ihmisistä. Satutin useaa henkilöä syksyn aikana. Upeana valopilkkuna syksyssä olivat Juhon polttarit ja häät, joissa sain olla bestmanina.

Mitä pidemmälle syksyä kuljettiin, sitä enemmän perusteita alkoi löytyä sille, että minua hoitaneiden lääkäreiden ja fysioterapeuttien ajattelumallissa oli vakavia puutteita. Pimeän syksyn keskeltä löytyi valopilkkuja, jotka alkoivat pikku hiljaa palauttaa toiveita kuntoutumisesta. Tästä toivon palauttamisesta suurin kiitos menee kahdelle henkilölle: Doug Kelseylle ja Richard Bedardille. Ensimmäinen on Austinissa Teksasissa olevan Sport Centerin johtaja, jälkimmäinen on New Yorkissa asuva toimittaja, joka kärsi pari vuotta kroonisista polvikivuista. Tulevissa postauksissa kerron millaisia ajatuksia näillä herroilla on.

Kun toivo riistettiin

En unohda koskaan niitä kahta vastaanottokertaa eräällä keskisuomalaisella klinikalla, kun kaksi eri henkilöä veivät minulta toivon. Korkeampiarvoinen henkilö vei sen hienovaraisemmin, alemman koulutuksen saanut sanoi asian hyvin suoraan. Näillä jaloilla ei enää juosta.

Voin nähdä sieluni silmin, kun tämä henkilö laittaa tietäjämyssynsä päähän, miettii millä keinolla "tieto" olisi paras tapa esittää potilaalle. Hän suuressa viisaudessaan päätyi suoraan töksäytykseen, koska hän kuvittelee tekevänsä palveluksen ja hyvän työn potilaan eteen sanomalla asian suoraan.

Se oli todella kova paikka kestää ja pitää itsensä kasassa.

Sanoin hänelle takaisin ei voi olla totta, oletko varma, mitä ihmettä!. Tähän taas kansakunnan hyvinvointiin koko sielullaan paneutuva henkilö töksäytti voit varata ajan täältä urheilupsykologilta, osalle se on tehnyt hyvää.

Jep jep.

Kun vain olisin silloin tiennyt saman mitä nyt tiedän...

Kieltämättä olisin ollut jo siinä vaiheessa ulkopuolisen avun tarpeessa, koska viesti iski kovaa. Ajauduin sisäiseen kriisiin. Mistä kaikesta elämääni määrittelevästä jouduinkaan luopumaan. Hyvästi lenkkeilyt, hyvästi pallopelit, hyvästi vaellukset, hyvästi unelmointi.
Lisäksi polviniveliäni särki.

Ja kuvitelkaa mitä aloin kieltoreaktiona miettiä.
Mutta ei peli voi vielä olla menetetty, en ole vaan tehnyt tarpeeksi kovaa työtä reisilihasteni eteen. Jos vain jaksan käydä vielä enemmän salilla ja saan lisää voimaa niin onhan tässä toivoa jäljellä. Jos vain jaksan olla sitkeä ja tehdä töitä vaikka vuoden verran niin kyllä se elämä palkitsee. Jos jokainen lääkäri ja fysioterapeutti on ohjeistanut minua samalla tavalla, kyllähän metodin täytyy olla oikea, heidäthän on koulutettu hyvinvoinnin ammattilaisiksi, en ole vain tehnyt itse tarpeeksi töitä parantumiseni eteen.

Tämä ajattelu johti siihen, että en hädin tuskin enää kävellyt.

Tuntuu vieläkin pahalta.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Mihin lääkärit ja fysioterapeutit uskovat?

Heidän ajattelutapaansa voidaan kuvata strukturalistiseksi lähestymistavaksi. Siinä uskotaan, että polvilumpion alueen kivut johtuvat rakenteellisista ongelmista, joita ovat esimerkiksi väärässä asennossa liikkuva lumpio, heikko nelipäinen reisilihas (ennen kaikkea vastus medialis obliquus -lihas), tiukat takareidet, iliotibial -jänteen kireys, lantion ja lonkan alueen lihasheikkoudet ja -kireydet. Strukturalistit lähtevät hoitamaan polvilumpion kipuja korjaamalla näitä "virheitä", minkä seurauksena sitten oireiden pitäisi kadota.

Mutta ongelmana on, että ei kenelläkään ole täydellistä biomekaniikkaa. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät tee lihasharjoitteita tai venyttele, mutta he pystyvät aivan hyvin elämään arkeaan ja kuntoilemaan ilman kipuja, vaikka heillä ei ole täydellisiä vahvoja ja venyviä reisilihaksia tai "oikein" liikkuvaa polvilumpiota. Jos polvikipuja näille ihmisille ilmenee, ongelma on siinä, että rasitus nivelille on suurempi mitä nivel pystyy kestämään.

Strukturalistit uskovat, että polvilumpio viettää lateraalipuolelle eli polven ulkosivustalle. Tätä ongelmaa sitten korjataan venyttämällä iliotibial-jännettä, joka on kuin elävää teräsvaijeria (kokeilepa huviksesi venyttää terästä) sekä vahvistamalla vastus medialis obliquus -lihasta, joka vetäisi lumpiota mediaalipuolelle eli sisäänpäin.

Kun minulle diagnosoitiin lopullisesti - ensimmäisessä tähystysleikkauksessa - chondromalacia patellae, sain ohjeistuksia (eri lääkäreiltä ja fysioterapeuteilta lähes identtiset), jotka lyhenneltynä olivat: vahvista reisilihaksiasi ja venyttele. Siihen kuului erilaisia tasapainoharjoitteita, yhden ja kahden jalan kyykkyjä, jalkaprässiä, taljoilla muutamia liikkeitä jne. Näytettiinpä vielä oikein kunnolliset liikeradat, jotka eivät tee polviani heidän mukaansa kipeiksi. Tämän ajattelutavan mukaan riittävän suuret, venyvät ja voimakkaat lihakset sitten veisivät kipuoireet pois.

Mutta, se mitä ei missään vaiheessa kerrottu oli, että heikot ja kipeät niveleni eivät kestä tätä voimantuottamiseen liittyvää rasitusta. Minulta meni kaksi vuotta ymmärtää, että ei tässä lähestymistavassa ole järkeä! Erään keskisuomalaisen klinikan ihmiset jopa ensimmäisellä tapaamiskerralla mittasivat minulta etu- ja takareisieni maksimivoimat, jotta on sitten dataa verrata kuinka voimantuottaminen edistyy. He suosittelivat minulle klinikalla käytössä olevaa eksentristä pyörää, jota poljinkin noin kymmenen harjoituskertaa. Sen avulla kasvatetaan lihasten eksentristä eli vastustavaa voimaa. Laite oli kuin tappokone nivelilleni.

Strukturalistien ajattelumallissa ongelmana on myös sen ihmeellinen väite, että polvinivelen heikentynyttä tilaa ei pystyttäisi ei-leikkauksellisella (eli konservatiivisella) hoidolla korjaamaan. Täytyisi vain pyrkiä suojaamaan heikkoa niveltä vahvojen lihasten avulla. Sekin on väite, jolle löytyy vastakkaisia tutkimustuloksia (lähde 1, lähde 2, lähde 3, lähde 4). Paneudun näihin lisää tulevissa postauksissa ja perustelen, mikä on toisenlainen lähestymistapa kuntouttaa chondromalacia-niveliä.

LÄHTEET

(1) Wang, Y., et al. "Factors Affecting Progression of Knee Cartilage Defects in Normal Subjects over Two Years." Rheumatology, January 2006.
(2) Biswal S. Hastie T. Andriacchi TP et al. "Risk Factors for Progressive Cartilage Loss in the Knee: a Longitudinal Magnetic Resonance Imaging Study in 43 Patients." Arthritis and Rheumatism, 2002; 46:2884-2892.
(3) Ding Changhai, et al. "Natural History of Knee Cartilage Defects and Factors Affecting Change." Archives of Internal Medicine, March 27, 2006.
(4) http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19182033

Miksi (polvi)niveliä särkee?

Chondromalacia patellae tarkoittaa polvilumpion ruston pehmentymistä. Jostain tutkimuksesta muistan lukeneeni, että taudin esiintyvyys olisi väestössä jopa 20%. Mutta vain harvalla se tuottaa kipuoireita. Kipuoireet tulevat esille silloin, kun voima joka nivelen täytyy tuottaa tai absorboida, on suurempi kuin mitä nivel pystyy kestämään (Kelsey 2010). Omat kipuoireeni alkoivat kahden vaellusreissun jälkeen, jossa kävelimme 2-4 päivää 15 kilon rinkka selässä kahdeksan tuntia päivässä tuntureita ylös alas. Se on järkyttävä rasite nivelille. Osalla ihmisistä nivelet antavat ylirasitussignaaleja esim. juostessa tai portaita kävellessä. Chondromalaciassa on tyypillistä myös jälkikipu, joka voi tulla vasta 0-3 päivää ylirasitussuorituksen jälkeen.

Tämäkin kipuoireisto perustuu ajatukseen, että keho on heikko. Keho joutuu kokemaan rasitetta, johon se ei ole valmis. Yritän havainnoida asiaa kuvan avulla (Kelsey 2010).


Vasemmalla olevassa kuvassa toiminnallinen alue kuvaa arkielämän toimintoja, kuten siivoaminen, kaupassa käynti, kävely jne. Teet asioita, ja koet olosi nivelissä hyväksi.

Mukautumisalueella vietät aikaa kun harjoittelet, teet liikuntasuorituksia tai muuta raskasta työtä. Kehosi pystyy jotakuinkin kestämään tuotetun rasituksen, riippuen siitä kuinka lähellä ollaan pehmytkudosvaurioaluetta. Jos rasitus ylittää mukautumisalueen, vietät aikaasi pehmytkudosvaurioalueella, jolloin nivelissä tapahtuu jonkinlaista vauriota tai biokemiallisia muutoksia. Mikäli vauriot ovat lieviä, keho pystyy korjaamaan tilanteen muutamissa päivissä tai viikoissa. Mikäli ylirasitus on jatkuvaa ja toistuu useita kuukausia, tila kroonistuu ja kierteen katkaiseminen tulee äärimmäisen vaativaksi. Siksi Anni ja kumppanit, ottakaa vastuu omasta hyvinvoinnistanne. Olkaa viisaita nyt.

Kuvassa on kolme eri numeroa. Numero yksi voisi arkielämässä tarkoittaa iskua, jonka kesto on lyhyt, mutta voima, minkä nivel joutuu kestämään, on valtava. Esimerkiksi pyörällä kaatuminen polvilumpion päälle. Numero kaksi on esimerkiksi parin tunnin työsessio ulkona nurmikkoa leikaten tai lumitöitä tehden. Numero kolme voi olla juoksulenkki, muuttotalkoot tai omassa tilanteessani vaellusretki.

Oleellista on huomata, että mitä kauempana mukautumisalue on, sitä paremmin kestät rasitusta. Tietääkseni ainoa keino kasvattaa tätä mukautumisaluetta on fyysinen harjoittelu. Mutta mukautumisalue pienenee ja lähenee pistettä [0,0] mikäli a) vähentää harjoittelua tai b) on tapahtunut pehmytkudosvaurioita. Jos olet ollut vuoden juoksematta ja juokset lenkin Jyväsjärven ympäri, olet varmasti kipeä. Ainakin lihaksistasi, joihin pätee sama logiikka.

Kun lähdin hakemaan apua lääkäreiltä ja myöhemmin fysioterapeuteilta, he ohjeistivat minut tekemään suorituksia, jotka olivat tilanteessani pehmytkudosvaurioalueella. Olin vaarallisessa kierteessä. Heidän ohjeistuksensa ovat sitä vaarallisempia, mitä huonommassa kunnossa nivelet ovat. Heidän ongelmansa on siinä, että he eivät millään tavalla mittaa potilaan yksilöllistä toleranssia mitä heidän nivelensä kestävät. Mutta siitä aiheesta lisää myöhemmissä postauksissa.

Chondromalacian kehittyminen vie usein vuosia (esim. Väätäinen 2001). Miettiessäni aikaa ennen kesää 2008 huomaan, että olen ylirasittanut polviniveliäni jo vuosia. Olen lenkkeillyt paljon, olen pelannut sählyä, salibandya, jalkapalloa. En kuitenkaan ole koskaan tykännyt käydä kuntosalilla tekemässä voimaharjoitteita, huikeasta entisestä äässistä huolimatta. Lihasvoimatreenit ovat olleet enemmänkin pakkopullaa. Kämppis-Henrin kanssa kävimme yliopistoliikunnan jumpissa lähinnä tyttöjä katsomassa.

Vaikka lihakseni olivat omasta mielestäni kuin kevyttä terästä vuosien 2006-2008 aikoihin, ei lihastasapainoni ja -voimani ollut kuitenkaan riittävä estämään tautini kehittymistä.

(Tekstin kuva on suora plagiaatti Doug Kelseyn kirjasta Runner´s knee bible. Tein kuvan paint-ohjelmalla.)

Polvet kuntoon 2013: alkuesittely

Tervetuloa lukemaan ensimmäistä omaa blogiani, joka käsittelee taistelua kroonisten polvikipujen kanssa. Tämä blogi sisältöineen on viesti toivosta, jonka minua hoitaneet lääkärit ja fysioterapeutit ovat minulta riistäneet. Minulle on sanottu "näillä jaloille ei enää juosta" ja "on niin surullista kun tämä tauti on iskenyt näin nuorelle". Kesällä 2008 kahden vaellusreissun jälkeen minulla alkoivat epämääräiset polvikivut, jotka röntgen- ja magneettikuvien sekä tähystyksen jälkeen diagnosoitiin taudiksi nimeltä chondromalacia patellae eli polvilumpion rustopehmentymäsairaus. Polviani poltteli, ne tuntuivat rasittuneilta. Kipu oli tylppää ahdistavaa kipua syvällä nivelessä, joka ei mennyt pois edes kovien kipulääkekuurien jälkeen.

Noin kaksi vuotta olin kuuliainen potilas, joka toteutti hoitohenkilökunnan ohjeistukset kiltisti. Sain jokaiselta minua hoitaneelta lääkäriltä ja fysioterapeutilta samat ohjeistukset. Myös 90% lukemastani internetissä olevasta datasta olivat linjassa saamieni ohjeistusten kanssa. Viikot vaihtuivat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Yksi mikä säilyi, ja vain paheni, oli kipu polvinivelissäni.

Syksyn alussa 2010 tein vakavan uudelleenarvioinnin saamieni ohjeistusten suhteen. En ole lääkäri enkä sairaanhoitaja, mutta en mielestäni ole tyhmäkään. Ei siinä ole mitään järkeä, että lähtiessäni fysioterapeutin luota olin kipeämpi kuin sinne mennessä. Oli turha enää valehdella itselleen ja kuvitella tämän tien parantavan nivelkipujani. Epäilyksen siemen oli kasvanut niin suureksi, että aloin lukea ja selvittää mikä tämä ihmisen polvinivel oikein on, mitä se tarvitsee voidakseen hyvin, miten nivelen tilaa voi kohentaa. Käytin aikaa lukemiseen valtavasti. Pääasiallisena lähteenäni oli ja on internet, joka tiedon demokratisoinnin aikana on melko hyvä lähde selvittämään monenlaisia arkielämän ongelmia. Internetissä on toki varjopuolensa. Tiedon luotettavuuden arviointi on niistä ehkä haastavin. Oleellisen tiedon seulominen ja löytäminen on myös raskasta. Ajan kanssa silmä kuitenkin harjaantuu. Olen lukenut foorumikeskusteluja, blogeja, erilaisia tutkimuksia, lääkärilehtiä, lääkäriasemien ohjeistuksia jne.

Se, mitä olen tähän päivään mennessä löytänyt, on toivorikasta. Polvinivel voi parantua. Nivelrustolla on kyky uusiutua. Havaitsin, että lääketieteellisessä ajattelumallissa chondromalacia patellaen suhteen on vakavia virheitä. Näiden löydösten myötä olen tullut vihaiseksi minua hoitaneita lääkäreitä ja fysioterapeutteja kohtaan, koska heidän ajattelutapansa on johtanut minut tilanteeseen, että en hädin tuskin enää kävellyt (käytin joulukuussa 2010 pari viikkoa pyörätuolia, kävelykepit minulla on ollut noin 3 kuukautta). Valistunut arvaukseni on, että saman kokemuksen jakaa sadat, jopa tuhannet, ihmiset pelkästään Suomessa. Mutta vaatii tavalliselta kaduntallaajalta paljon haastaa lääkäreiden tietotaitoa ja heidän auktoriteettiaan. Yksityiselämässäni koen olevani nyt riittävän voimaantunut tätä työtä varten.

Tämän blogin tarkoituksena on haastaa ihmiset ajattelemaan uudella tavalla kuinka huonoja polvia kuntoutetaan. Esimerkiksi kuntoutumisohjeet omassa taudissani (chondromalacia patellae eli polvilumpion rustopehmentymäsairaus) potilaalle ohjeistetaan näin:

1) suunnitelma hoitaa heikkoja ja kipeitä polvia perustuu nelipäisen reisilihaksen vahvistamiseen
2) ihmisten, jotka kärsivät kroonisista polvikivuista, täytyy tehdä venyttelystä arkipäivän rutiini
3) glucosamiinitabletit auttavat huonoja polvia paranemaan
4) Vaurioitunut nivelrusto ei parane; ainoa mitä voit tehdä, on suojata heikkoa niveltä vahvojen lihasten avulla.
5) kipuihin on hyvä syödä tulehduskipulääkkeitä

Jokainen näistä ohjeistuksista on virheellinen. Tulevissa kirjoituksissa tulen näyttämään miksi.

(Tekstin ajatusten taustalla olen käyttänyt apuna Richard Bedardin ja Doug Kelseyn ajattelua)